Jämäkuun hengessä innostuin itsekin keräämään kaikki nallen vahvuiset jämälangat yhteen kasaan. Ja kyllähän niitä ihan miehekkäästi onkin kertynyt. Nämä kämmekkäät eivät juurikaan kuluttaneet jämiä, mutta olivat todella nopeat ja joutuisat tehdä.

5624106032_578aed3bc2.jpg

Pohjana on valkeaa rasva nallea ja kalat ovat perusnallea, woolia, vetoa ja nallen coloria. Loin silmukoita 60 ja kalamallin nappasin näistä sukista. Alunperin ajatuksena oli tehdä lapaset ja teinkin toisen valmiiksi asti, mutta kavennukset eivät omaan silmääni näyttäneet kivoilta ja niinpä purin sen ja tein kämmekäs mallin. Niitäkin tarvii näin keväällä vaunuja työntäessä, kun lapaset on liian kuumat ja paljaat kädet palelevat.