Olen pyrkinyt lepuuttamaan käsiä, siinä kuitenkaan täydellisesti onnistumatta. Ei vain malta. Joka tapauksessa sen vuoksi ei uusia töitä ole nyt esiteltävänä, mutta kirjoittelen itselleni muistiin jo aiemmin valmistuneita
.1087269.jpg
Malli: Perusukat Ulla 01/04
Lanka: Valkea, harmaa ja Prisman kampanjaruskea 7-veljestä
Puikot: 4,0 mm sukkapuikot
Koko: Miesten 40

Nämä sukat saivat minut innostumaan kirjoneuleista. Aiemmin jäljestä tuli liian kiristävää, mutta näissä kaikki onnistui täydellisesti, vaikka itse sanonkin. Olisin halunnu tehdä myös teräosan kirjoneuleena ohjeen mukaan, mutta joko olen tyhmä, tai sitten kaavion silmukkammärissä oli jokin virhe. Varteen silmukkamäärän heiton sai vielä sovitettua, mutta terässä loppui minun kärsivällisyys. Ihan kivat näistä tuli näinkin, kokonaan kirjoneuleiset sukat olisivatkin olleetkin liian lämpimät.

Niin ja todettakoon vielä tämä. Aika hyvin vastustin ryhmäpainetta, mutta lopulta sorruin.

Found you!
  • You signed up on November 21, 2007
  • You are #60648 on the list.
  • 5778 people are ahead of you in line.
  • 3137 people are behind you in line.
  • 84% of the list has been invited so far