Päätin tuhota hieman vajaan kerän harmaatakin harmaampaa seiska veikkaa. Ja koska harmaasta seiskaveikasta ei mitenkään voi tehdä muuta kuin harmaita saapassukkia oli langan kohtalo määrätty jo ennakkoon. Elinan innoittamana päätin kuitenkin tehdä hieman hienommat sukat kumppareihin.
Malli: Nancy Bush, Eesti Trail Hiking Socks (Favorite socks-kirjasta)
Lanka: 7 veljestä 155 g
Puikot: 3,5 mm sukkikset
Koko: miehen n.41
Liityin mukaan räveltämön lankalaatikkoon. Tarkoituksena minulla on vähentää yksittäisten lankakerien ostamista ja samalla tuhota kyseisiä pallukoita nurkistani. Ajattelin ensin, että teen koko harmaana, mutta toisen sukan kärkikavennusten lähestyessä kävi jokseenkin selväksi, että harmaa lanka ei riitä yksistään. Pyörittelin jo lähimarketissa uutta samanväristä kerää, mutta päädyin kuitenkin raidoittamaan terän lankalaatikosta löytyneellä vaalean ruskehtävän 7 veikan jämillä. Lopputuloksesta tulikin yllättävän kiva. Niin ja harmaa lanka tuli tuhottua kokonaan. Koskaan ei lankaa ollut näin sopivasti. Kun vedin viimeisten silmukoiden läpi langanloppua, jäi päättelylankaa ruhtinaalliset seitsemän senttiä. Olen tyytyväinen.
Nämä menevät tietenkin hillokellariin. Hmm. moneskohan pari tuo nyt oli.Vieläköhän sitä saisi muutaman parin tikutettua.
Joulu tulla jollottaa. Koin nimittäin hienoisen shokin lauantaina kun kävin kodin ykkösessä. Täysi osasto joulukoristeita yms. joulukrääsää. Niih, onhan se helppo roudata puutarhakalusteiden jättämään aukkoon joulukoristeet, mutta oikeasti. Piti ihan ohikävellessä tarkistaa päivämäärä kännykästä, 4. lokakuuta. Kiinnitin kyllä huomiota viikolla, että prismassa oli jo glögejä tarjolla, mutta tuo anttilan toiminta ampuu jo vähän yli. Ei sentään joululaulut vielä raikuneet. Ei mulla ole mitään joulua vastaan, mutta tällainen markkinavoimien painostus menee jo vähän överiksi. Minusta kuitenkin lokakuu on syksykuukausi. Silloin on pimeneviä iltoja, syysmyrskyjä ja lenteleviä lehtiä. Ei tonttuja ja joulupalloja. Niih, mutta joululahjoja voi jo tehdä:)
Mitähän sitä sitten. Sukkia tietty voisi tehdä. Taidan keskittyä nyt pienempiin töihin, tosin pojan villahousut pitäisi ottaa puikoille. On sillä villapökät, mutta ne ovat mallia lappuhaalari. Ne on ihan hyvät, pysyy hyvin päällä ja selkä ja maha lämpiminä. Ne on vain turhankin lämpimät silloin, jos yläosassa on villapaita. Joten kait se on sitten seuraava projekti. Siskolla olisi kuulemma tilausta mohairista tehdylle villatakille. Ans kattoo nyt. Hyvää alkavaa viikkoa!
maanantai, 6. lokakuu 2008
Kommentit