Viime syksyn aikana olen huomannut itsessäni uuden piirteen. Tuijotan ihmisiä. Saatan tuijottaa kaupungilla, kaupan kassalla tai ohi kulkevia kanssa ihmisiä. Tätä tapahtuu etenkin bussissa. Siellä kun ei ole mitään muutakaan tekemistä. Huomaan usein tuijottavani jonkun viattoman päätä tai käsiä hypnoottisesti. Tämä johtuu tietenkin uudesta neuletietoudestani. Meni vuosia etten juurikaan kiinnittänyt huomiota ihmisten asusteisiin. Nykyään katson ne aina. Millainen pipo-, huivi- ja käsinestatus ihmisellä on. Onko asusteet kaupasta ostettuja vai itse tehtyjä niin ja onkohan kyseinen henkilö ne itse tehnyt? Mikä on langan materiaali. Etenkin nuorisolla on nykyisin ilahduttavan paljon neuleita ja virkkauksia yllään. Toivottavasti nykyinen muoti jatkuu pitkään, sillä muistan että omina teinivuosina pipo kaivettiin esiin vain pahimmilla paukkupakkasilla ja silloinkin vain pimeällä metsätaipaleella. Vielä olen hillinnyt itseni, enkä ole mennyt kanssamatkustajilta kyselemään miten pipon palmikon käännöt ja kavennukset on tehty (tässä minulla on mielessä se ihanan ruskea palmikkopipo, jota olen useammankin kerran tuijottanut erään tytön päässä). Minulta sitä vastoin kerran kysytiin miten ailien mallineule tehdään. Kerroin ystävällisesti ja porisimmekin loppumatkan iloisesti neulomisesta. Niinpä niin neulonta yhdistää.

Eirinin etukappaleesta on 3/4 osaa valmiina, josko viimeistään huomenna saisi olka- ja sivusaumat ommeltua. Pääsisi vähän koettelemaan.