Anteeksi. Useampi työ yhtäaikaa esitteillä. Kun kerrankin sain kuvattua.

Hain kirjastosta neulekirjan. Harmia aiheuttanut tico tico kerä puhutteli lopulta. Vaikkakin tuo lanka taitaisi olla parhaimmillaan ihan vain sileänä neuleena.

4966775349_53b71d4289.jpg

Malli: Bones (rav)

Lanka: Novita tico tico

Puikot: 2,5 mm

Koko: L elikkä noin 40

Sitten vielä yhdet thujat. Dropsin fabelista.

4967379072_391ed1d520.jpg


Niin ja tein miekin Harunin (rav). Tosin tämä on ollut valmiina ja pingotettunakin reilusti kolmatta kuukautta. Huivien kuvaaminen on tuskallista. Enkä sittenkään osaa.

4966776631_29dbbff358.jpg

Malli on joka tapauksessa hieno. Jossain vaiheessa teen vielä sileänkin version. Lankana tässä on tumman punainen teeteen elegantti. Kaunis lanka. Tarpeeksi enkelinhiuksia minulle. Eikä ole hirvittävän kallistakaan. Ja sitä saa paikalliselta lankakauppiaalta.

4967380400_6b34e8b121.jpg

Josta tuleekin hyvä aasinsilta. Eräs arvoisa kanssa kaheltaja suostui ystävällisesti myymään minulle tuota kovasti himoittua Wollmeiseä. Väri ei tuntunut yhtään minulta, mutta joko langasta tai jostain muusta on nyt syksyn päälle alkanut tumman siniset sävyt kiinnostamaan yhä enenevässä määrin.

4967347442_a128bfcfa8.jpg

Alusta alkaen oli selvää, että en halua lankaa sukiksi. Enkä turhan monimutkaisiksi huiveiksi. Niinpä malliksi valikoitui saroyan (rav). Muuten helppo ja kiva malli, mutta en millään oppinut reunan lehtikuviota ulkoa. Ja toinen reuna rullaa, huolimatta aina oikein reunuksesta ja kevyestä pingotuksesta. Mutta kiva malli silti.

4966749777_a876cf082f.jpg

WM on kyllä kaikkea mitä siitä on sanottu. Uskomaton väri, jännä puuvillamainen tuntu, sekä neuloessa että valmiina pintana. Ostaisin varmasti lisää, jos sitä olisi jossain helpommin saatavilla. Kun ei ole niin tyydyn muihin lankoihin. Niin ja se huuhteluaineen haju vähän ärsyttää. Ihmiselle, joka ei käytä lainkaan hajuisteita (paitti deodoranttia), ei edes huuhteluainetta, on haju aika voimakas. Saa nähä pystynkö huivia pitämään kaulalla, vai pitääkö sille jotain tehdä. Ei se paha ole. Mutta haisee kuitenkin.

4966750453_bab6859da3.jpg

Niin ja lanka on siis Wollmeise WD Twin Blue Curacao.