Ihana ilma ainakin täällä Oulun korkeudella. Aamupäivä vietettiin pihalla ja samalla valmistuivat baijerilaiseni.
Malli: Bayerische socks
Lanka: Schoeller stahlin Fortissima socka ja novita nalle
Puikot: 2,5 mm
Koko: 39
Malli ei mielestäni ollut vaikea, ohje sitä vastoin, no jätän kommentoimatta. Onhan se joka tapauksessa ilmainen, lahjahevosen suuhun ja sillai. Lanka loppui maaliviivan jo häämöttäessä eli tein muutaman kierroksen kärkikavennuksia farkunsinisellä nallella. Näkyyhän se, mutta ei niin paljon, että häiritsisi. Omaan käyttöön kun menee. Eipä jäänyt jämäkerää. Nyt on siis olympialaisneule valmiina ja oikeat olympialaiset alkavat huomenna. Varmasti tulee jotain tikutettua yleisurheilua katsellessa, mutta en taida enää ottaa minkäänlaisia paineita.
Ajattelin ilmottautua sukkasatoon. Tosin sukista ei ole tässä taloudessa varsinaisesti pulaa, mutta ajattelin, josko saisi noita jämiä tikutettua pikkusukiksi ja laittaisi ne vaikka johonkin keräykseen.
Minulla on ongelma. Nimittäin taloudessamme on musta-aukko, joka imee pyöräpukkoja. Ensin katosi 4,0 mm puikot, heti perään 3,5 mm puikot ja nyt tarvitsisin 4,5 mm puikkoja ja niitä ei näy missään. Muitakin kokoja saattaa olla kadoksissa, mutta niitä ei ole osattu vielä kaivata. Lähden suorittamaan suuretsintöjä. Hmm. kallisarvoista neulonta-aikaa tuhraantuu. Kaunista päivänjatkoa!
torstai, 14. elokuu 2008
Kommentit