Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Neuleita aina kun aika riittää
Kulutettu 2009: 9982 g
Mukana

Menneitä


Lapaskuunappi
18.06.2008 - 13:14
En löytänyt mieleistäni pipomallia. Kärsimätön kun olen tikutin viikarille kesäpipon omasta päästäni. Huomatkaa, että pojassamme on jo selvästi mannekiinin aineksia. Tosin päälakea en saanut kuvattua vekaran päässä, kulho toimitti mallin virkaa.




Ei tämä nyt kummoinen ole, mutta olen tyytyväinen. Jopa päälaen kavennukset menivät ihan nätisti. Lanka oli kivaa neulottavaa, vähän liukasta tosin metallisille sukkapuikoille. Laitan tähän tuon ohjeen muistutukseksi itselleni. Jos olen alitajuisesti napannut ohjeen suoraan jostakin, kertokaa asiasta minulle. Näen painajaisia näistä tekijänoikeusjutuista. Ohje on vapaasti käytettävissä omaan käyttöön, mutta olisi kiva, jos vinkkaisit kommenttilootaan, jos käytät sitä.

VIIKARIN KESÄPIPO
Lanka: Mandarin Petit 26 g. (50g n. 180 m)
Puikot: 3,0 mm
Koko: n. 2 vuotiaan
Muuta: Koko on muutettavissa suuremmaksi tai pienemmäksi langan ja puikkojen paksuutta  tai silmukkalukua muuttamalla. Silmukkaluvun tulee olla jaollinen 12 ja tietenkin korkeus tulee huomioida kokoa muutettaessa.

Luo 120 silmukkaa. Aloita mallineule.
1-3.krs:  *2 nurin,  4 oikein, 2 nurin, 4oikein*. Toista *_* kolme kierrosta.
4.krs: * 2 nurin, 4 oikein, 2 nurin,  nosta kaksi silmukkaa apupuikolle työn taakse, neulo 2 oikein ja apupuikolta 2 oikein.* Toista *_* kierroksen loppuun.
5-7 krs: Kuten kierrokset 1-3.
8 krs. *2 nurin, neljä oikein, 2 nurin, nosta kaksi silmukkaa apupuikolle työn eteen, neulo 2 oikein ja apupuikolta 2 oikein.* Toista *_* kierroksen loppuun.

Toista kierroksia 1-8 kunnes työ on 12 cm pitkä. Aloita kavennukset.

*2 nurin, 2 oikein 2 oikein yhteen, 2 nurin, palmikkokuvio.* Toista *_* kierroksen loppuun.
Neulo 1 kierros ilman kavennuksia.
*2 nurin 1 oikein, 2 oikein yhteen, 2 nurin, palmikkokuvio.* Toista *_* kierroksen loppuun.
Neulo 1 kierros ilman kavennuksia.
*2 nurin, 2 oikein yhteen, 2 nurin, palmikkokuvio. * Toista *_* kierroksen loppuun.
Neulo 1 kierros ilman kavennuksia.
*1 nurin, 2 nurin yhteen, 2 nurin, palmikkokuvio* Toista *_* kierroksen loppuun.
Neulo 1 kierros ilman kavennuksia.
* 2 nurin yhteen, 2 nurin, palmikkokuvio*. Toista *_* kierroksen loppuun.
Neulo 1 kierros ilman kavennuksia.
* 2 nurin yhteen, 1 nurin, palmikkokuvio*. Toista *_* kierroksen loppuun.
Neulo 1 kierros ilman kavennuksia.
*2 nurin yhteen, palmikkokuvio*. Toista *_* kierroksen loppuun.
Neulo 1 kierros ilman kavennuksia.
*2 oikein yhteen, 3 oikein.* Toista *_* kierroksen loppuun.
*2 oikein yhteen, 2 oikein.* Toista *_* kierroksen loppuun.
*2 oikein yhteen, 1 oikein* Toista *_* kierroksen loppuun.
*2 oikein yhteen.* Toista *_* kierroksen loppuun.

Katkaise lanka ja pujottele jäljellä olevat silmukat lankaan. Kiristä ja päättele. Sovita ja päästä viikari kirmaamaan kesälaitumille.
MarjutJ kirjoitti 18.06.2008 - 14:08
Pipo näyttää hyvältä, mutta viikari vielä paremmalta ;)
Tupuna kirjoitti 18.06.2008 - 15:00
Nätti pipo ja viikari on söpö:)
lettu kirjoitti 19.06.2008 - 16:32
Tosi kiva kokoonpano :pipo & viikari :)
Maria kirjoitti 23.06.2008 - 18:54
Kiva pipo, tosi hyvin menee päälaellakin kuvio! Saatan hyvinkin tehdä tällaisen parivuotiaallemme.
Piia kirjoitti 29.06.2008 - 12:22
Aivan ylisulonen viikari ja upea pipo. Taiampa tehä nuille omille 1,5- vuotiaille viikareille myös :) Harvoin menee kuvio päälaellaki nuin kivasti!
Lea mummu kirjoitti 26.08.2009 - 12:25
Kiva pipo ja hyvin myös päälaelta menevä aion kokeilla.Kiitos jos saan lainata malliasi tulin sattumalta sivulle.etsin kuvahaulla piponmallia.mummun mussukalle.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code